keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Rakastan luovia solmuja

Vihaan tällaisia hetkiä, jolloin luova minäni on ajanu täysiä punasia ja törmänny johonkin, jota kutsutaan lauseitten oikein muotoilijaksi ja se on menny ihan vituiksi.

Kuten varmaan huomasittekin, tuossa lauseessa ei ollut mitään järkeä. Ja juuri tuollaista sontaa aivoni ovat suoltaneet pari viime päivää oli kyseessä sitten jonkinlainen koulutehtävä, tarinan kirjoittaminen/eteenpäin vieminen tai ihan tällainen perus kirjottamisvammailu. Tuntuu, ettei miun whatsapp-viesteistäkään saa enää mitään selvää.

Viime viesti:
Odottaa mitä luovat solmut saa aikaan 
Nii just; Mitä helvettiä?!?!

Se on yllättävän turhauttavaa, että vaikka sitä tekstiä tulee, siitä ei saa se kuuluisa Erkkikään selvää (en muuten tuu antamaan lapseni nimeksi Erkkiä juuri tästä syystä). Inspiraatiota on, mutta sitten se, miten ne sanat pieraisee sinne paperille, on ihan kateissa ja se on kaikkein turhauttavinta ja suututtavinta koko hommassa. Varsinkin, kun olen sen verran laiska, etten millään jaksaisi ruveta seulomaan ajatusvirtaani, joka on viime päivät ollut tavallista huonompaa. Aivot on ihan jumissa. Miten ihmeessä saan solmuni avattua ja solkotettua edes sitä normaalitasoistani tekstiä? Ehkä oon vaan kadottanu viimeisetkin kirjoittamisosaamiseni lukiossa.

Kjeeeh


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti