If life would be a test

Eka koeviikko on kohta ohi, luojan kiitos! Huomenna olisi enää äidinkieli ja seuraaviin kokeisiin on sitten ruhtinaalliset viisi (?) viikkoa. Tää on ollut ihan kauheaa, koska jotenkin jakso meni aivan yllättäväen enkä tajunnu valmistautua tai mitään joten enempi ja vähempi on sitten stressattu. Tänään ollutta hissan koetta en jaksanut edes enää hirveästi panikoida, eikä huomeninenkaan tunnu kuin inhottavana tunteena vatsan pohjassa.

Jakso vaihtuu ja torstaina alkaa venäjä! Oon vaan niin innoissani siitä, sillä oon oottanu sitä varmaan viimeset pari vuotta, että saan alottaa sen. Täällä pörrää niin paljon venäläisiä, että oikeesti haluan oppia ymmärtämään mitä ne sanoo. Ja jos ens kesänä jatkan vielä mansikan punnitushommissa, niin siellä sille on tarvetta - mansikanpoimijoiden englanti kun on vähän... tuota... takkuilevaa.

Ihanaa kun on syksy! Lehdet vaihtaa värinsä ja ilmat viilenee! Saa pitää villasukkia (kunhan saan sellaiset tänne kaupunkiin asti), juoda lämmintä kaakaota (maito odottelee kaupassa ja vedenkeitin/mikro olis ihan kiva siihe touhuun), voi käpertyä sohvannurkkaan lukemaan lempikirjaansa (ai mihin sohvaan? No sänkyki käy, mutta sitten olis se toine pikkune juttu ku aika!) ja sytyttää kynttilöitä (joo, saattaa se touhu olla turhan vaarallista meikäläiselle). Vähän vaan inhottaa, kun pimeä tulee jo "aikaisin". Odotan siis äärimmäisen innokkaasti sitä, kun päivä valkenee joskus yhdeksän jälkeen ja pimeys tulee kolmelta. Itse kun en ole mikään kauhea pimeyden ystävä. Silloin kyllä pitää olla pimeää, kun nukun, mutta muuten lights on!

Ensviikolla saan viimein uuden tietokoneen, kun meidän ryhmänohjaaja voitti meidän luokalle tietokoneet arvonnassa. Ei kai yhtään hyvä mäihä! Ne on jotkin Toshiban huonomuistiset pikkuläppärit, mutta oon vaan niin ilonen, sillä tää lenovon kone alkaa vedellä viimosiaan.

Mutta joo, alan lukemaan vähän vielä tuota äidinkieltä... see juu suun

Omillaan

Viitisen viikkoa sitten pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja muutin koulun perässä toiselle paikkakunnalle. Asun nyt siis soluasunnossa. Minulla on oma huone ja vessa, mutta jaan keittiön täysi-ikäisen kanssa.

Asun viikot solussani ja viikonloppuisin pyrin tulemaan kotiin. Sen verran kova ikävä kuitenkin on persereikäpaviaanejani ja perhettä. Ei elo in Lpr ole ikävää tai kauheaa ja itse asiassa olen ihan tyytyväinen irtautumiseeni, sillä yksin pystyn keskittymään paljon enemmän opiskeluun. Ja kaikki tärkeät ihmiset on soiton päässä.

Mutta sitten. Uusi elämäni.

Olen kauhea sottapytty. Vaatteet makoilee lattialla ja aina on yksi kaksi mukia pesemättömänä. Kirjat, vihkot, kynät ja kumit makaa autuaana lattialla. Suurin sotkuisuuden aiheuttaja on aina ollut, on ja tulee aina olemaan vatteet. Ne on niin helevetin vaikeeta pitää ees siellä vaatekaapissa.


Olen myös aloittanu nyrkkeilyn! 2x viikko puoltoista tuntia ja ai vitsi se on mahtavaa hakata sitä säkkiä ja purkaa paineita. Olen käynyt myös lenkeillä tätini kanssa ja pyöräilemässä, kun ei lukuinnottomuudessa muutakaan keksi.  On se kumma, jos ei ala läski lähtemään!

On aivan hirveää lähteä etsimään joku uusi paikka! Lpr kun on semmosta upsidedown hillraceria, että kun hetken sahaa kaupunkia Google Mapsin kanssa nii alkaa kyllä usko (ja kunto) loppua. Hyvä ku osaa kämpiltä koululle, tädin luo ja ruokakauppaan. Hehheee.

Ja onhan miulta tottakai jäänyt avaimetkin pari kertaa! Ensimmäinen kerta tapahtui tokana päivänä kun olin menossa tervehtimään kämppistäni (joka ei ollut tuolloin edes paikalla). Kun kukaan ei tule avaamaan, kokeilen oman huoneeni kahvaa ja tajuan sulkeneeni itseni ulkopuolelle. Minulla ei ollut edes puhelinta.

No, onneksi olin jättänyt ikkunan auki ja aloin kurotella imurin varrella itselleni jotain. Pyysin apua myös naapurilta, joka auttoi mopin varrella minua saamaan puhelimeni jotta pääsin soittamaan! Kiitos siis hänelle! Onneksi tädilläni on vara-avain niin ei tarvitse maksaa huoltomiehelle.

Meidän ryhmänohjaaja muuten osallistui yhteen kilpailuun ja meidän luokka voitti ilmaiset läppärit ikiomiks! Ei siis todellakaan mitkään hienot, mutta koska ne on ilmaset nii kyllä kelpaa!


Mutjoo, nopeasti menee aika ja ensimmäinen koeviikko lähestyy uhkaavasti! Olo on lievästi sanottuna sellainen, että tästä ei tule vittuakaan, mutta yritetään ainakin. Brace yourself yms yms. Ens jaksossa sitten alusta alkaen tasaista lukemista :D

Aina ei mee ku strömsöössä