Terse!
Oon pitkään miettiny, minkälainen on vahva ihminen. Kirjotan nyt oikeestaan henkisestä vahvuudesta, sillä minusta se on tärkeämpää kuin fyysinen vahvuus. Mitä teet hauiksilla, jos joku haukkuu vaikka vaatteitasi tai ulkonäköäsi tai tekemisiäsi?
Vahva ihminen. Onko se sellainen, joka hoitaa kaikki tilanteet eikä koskaan romahda paineen alla? Sellainen, joka pärjää aina yksin, eikä koskaan tarvitse ystäviensä apua?
Ei. Minusta se on vahvuutta, jos osaa myöntää tarvitsevansa apua. Itselleni se on vaikeaa. En halua tukeutua ystäviini tai kertoa vaikka minusta tuntuu pahalta, sillä tiedän kuitenkin, että asiat voisi olla huonommin. En siis halua valittaa kaikkein synkimmistä asioistani. Mutta silti tuen ystäviäni ja minusta on ihana olla avuksi ja haluan tietää mitä heille kuuluu ja miltä heistä tuntuu.
Välillä tuntuu, että vahvuudesta on tullut minulle jopa pakkomielle. En halua romahtaa, en halua joutua pohjalle. En halua joutua käyttämään esimerkiksi psykologia. Siis, minusta on hienoa, jos joku oikeasti pystyy käymään siellä ja kertomaan ajatuksistaan, mutta minua se oikeastaan ahdistaa.
Toistelen päässäni usein David Guettan kappaleen Titaniumin sanoja Madilyn Baileyn versiona.
You shoot me down but I won't fall
I am titanium
Olen myös herkkä itkemään. Välillä minun ei tarvitse lukea kuin jostain jokin kuolinilmoitus niin jo herkistyn. Välillä pidin sitä suorastaan heikkoutena, jos itkee. Nykyään pidän sitä ennemminkin painon vapauttajana; itkemisen jälkeen väsyttää, mutta hetken on taas helpompi hengittää. Minusta on kauheaa, jos joku itkee, mutta tiedän, että se tekee hyvää. Vaikken sitä itseltäni välttämättä hyväksyisikään.
Haluan pitää pääni pystyssä. En halua, että mikään satuttaa minua. Välillä se on pelottavaa, kun huomaa, miten ennen sanat, jotka saivat sinut itkemään, saavat osaakseen olankohautuksen.
Vahvuus on sitä, kun hyväksyy itsensä, osaa itkeä ja nauraa sopivassa suhteessa ja näyttää keskisormea maailmalle silloin, kun sitä tarvitsee.
You shoot me down but I won't fall
I am titanium
Mä oon kans miettinyt paljon just tota henkistä vahvuutta. Toi sun tokavika kappalees kiteyttää hyvin munkin päätelmien lopputuloksen: "Vahvuus on sitä, kun hyväksyy itsensä, osaa itkeä ja nauraa sopivassa suhteessa ja näyttää keskisormea maailmalle silloin, kun sitä tarvitsee." Oon just samaa mieltä! (:
VastaaPoista