Minkälaista on mun arki?
No, tylsää. Surprise. Onneksi teen siitä sitten mielenkiintosta pikkuisissa aivoissani.
Koulua minulla on yhdeksästä kolmeen viis kertaa viikossa. Kerran viikossa toimin kerhonvetäjänä kahden kaverini kanssa ja kerran viikossa käyn koirani kanssa ryhmässä treenailemassa. Sitten istuksin koneella, kirjoitan, lenkkeilen ja koirailen ja elän suhtkoht tavallista elämää, mikä suututtaa minua oikein kovasti. En epäröisi hetkeäkään, jos saisin hypätä jonnekin pokemon, Harry Potter yms. maailmaan.
Välillä tuntuu, että teen elämästäni vähän turhan hankalaa. Siis ei, se ei ole synkkää ja harmaata ja täynnä koettelemuksia, kuten joillain epäonnisilla. Joskus minulle tulee jopa syyllinen olo, kun olen päässyt niin vähällä. Mutta sitten taas tuntuu, että teen elämän pienistä asioista vähän turhan monimutkaisia. Siis vaikka ne minulle ovat ensin vain pikkujuttuja, joku tekee kärpäsestä härkäsen ja minä seuraan perässä ja sitten se onkin minulle jo isohko ongelma. Ymmärrättekö?
Esimerkiksi. Olen suorittamassa mopokorttia. Minulla on teoriakoe maanantaina 24. päivä. Meiltä on n. puolen tunnin ajomatka autokoululle.
Asian piti olla yksinkertainen. Viimeisellä teoriatuntikerralla minun piti ojentaa kaikki tarvittavat liput ja laput ajokoululle, mutta toisin kävi. Aamulla kyllä laitoin lappuset reppuun ja reppu kulki mukana ajokoulun pihaan. Tulin yhden luokkalaiseni isän kyydillä ja hänen isänsä sanoi, että jätä vaan reppu autoon. No, minäpä jätin, kun ajattelin, että turhia minä kannan sitä mukana.
No, sitten kun olen aukaisemassa ajokoulun ovea, niin ei helevetti. Ne laput. No, kyllähän ne kerkeää antaa sitten tunnin jälkeen.
Empä kerennytkään. Luokkalaiseni isä oli kotona, kun luokkalaiseni soitti hänelle. Opettaja ehti lähteä jo, joten lipukkeet jäi antamatta. Voitte kuvitella miten vanhempiani suututti, kun onnistuin sössimään yksinkertaisen asian.
Ja se myös, etten yksinkertaisesti pysty keskittymään yhteen asiaan kauaa. Yritän, mutten pysty siihen. Ennen pystyin ja kiukuttaa, että nykyään se on niin vaikeaa. Joo, siis paikallaan makaaminen ja telkkarin töllöttäminen ei tuota mitään tuskaa, mutta jos pitää tehdä jotain pitkän aikaa. Aloitan jotain, sitten käy mielessä, että AI vitsi, sekin piti tehdä, niin siinäpä sitä taas ollaan. Sitten ihmettelen, miksen saa ikinä mitään tehtyä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti